Talossa asusti jo kaksi etelävenäjänpaimenkoiraa joittenka kanssa elämä oli ollut varsin rikasta. Olin joskus aikaisemminkin puhunut Vargan kanssa etskupennuista ja olin silloin ajatellut, että ottaisin pennun. Noh, kun pentue tuli ajankohtaiseksi, mietin pitkään ennen kun tein mitään. Varga laittoi minulle sähköpostiakin pentueesta ja kysyi, että onko minulla kiinnostusta. Tottakai minulla oli kiinnostusta ja siinä vaiheessa päätin sitten ottaa pennun. Astutus tapahtui ja pentujen syntymää jäätiin odottelemaan. Noh, maailmaan pyörähti kaksi ihastuttavaa pentua, uros ja narttu. Kun Kitte tuli luovutusikään, kävin hakemassa sen kotio.
Luonne
Kahteen aikaisempaan etskuuni verrattuna Kitte on sähläri. Sillä on aina virtaa ja intoa tehdä mitä ihmeellisimpiä asioita. Kitte on myös kova vallan viejä, se yrittää todella usein alkaa pompottamaan ihmisiä sekä muita koiria. Kitellä on myös kova vahtivietti.